Ohjelmaa Suomeen saapuville matkailijoille
Kaikkina vuodenaikoina ja kaikissa sääolosuhteissa
Meet the Finns in Finland
Cosy Finland tarjoaa Suomeen saapuville liike- ja vapaa-ajan matkailijoille mahdollisuuden tutustua suomalaiseen kulttuuriin sekä arkeen ja juhlaan järjestämällä vierailuja suomalaisissa kodeissa.
Meet the Finns in Finland -palveluissa on kyse muutaman tunnin vierailusta, jonka aikana vieraalla on erinomainen tilaisuus kysellä suomalaisesta elämänmenosta. Kielivaihtoehtoja on monia.
Jotta kohtaaminen olisi kotoisa, vieraiden ihannemäärä on 1-4 henkilöä. Suuremmat ryhmät jaetaan useaan osoitteeseen.
Kulttuurit kohtaavat
Eräs Suomessa säännöllisesti vieraileva intialainen liikemies, joka tarvitsee tietoa suomalaisesta kulttuurista liikeyhteyksissään, kiittelee Cosy Finland -kokemustaan: käytettyään kotivierailupalvelua hän on oppinut suomalaisista enemmän kuin kaikkina kymmeninä aiempina kertoina.
Kulttuurit ovat kohdanneet. Vieraita on ollut mm. Australiasta, Intiasta, Japanista, Kiinasta, USA:sta. Monet suomalaiset ovat jo päässeet tutustumaan vieraisiin kulttuureihin ja käyttämään kielitaitoaan omassa olohuoneessaan.
Innostuneita isäntiä
Suomalaisten innostuminen on yllättänyt: pienimuotoinen tiedottaminen on tuottanut paljon yhteydenottoja, ja kaksisataa isännäksi halukasta on jo ilmoittautunut. Ilmoittautumislomakkeissa vilahtelee monia eri kieliä: englantia, espanjaa, italiaa, ranskaa…
Kun yhteiset pelisäännöt ja toimintatavat on sovittu, isänniksi halukkaat liitetään mukaan Cosy Finlandin isäntärinkiin. Tällä hetkellä isäntäringissä on kuutisenkymmentä kotia, pääosin pääkaupunkiseudulla.
Laatuohjelma
Cosy Finlandin pyrkimyksenä on laadukkaiden palvelujen tarjoaminen Suomeen saapuville matkailijoille ja jatkuva laadun kehittäminen. Cosy Finland on osallistunut laatuohjelmaan ja rakentanut päivittäistoimintaansa sen avulla. Siitä on osoituksena Laatutonni-diplomi vuodesta 2006 lähtien.
Lisätietoa
Cosy Finland
matkailuyrittäjä Kirsti Sergejeff
Viherlaaksonranta 10
02710 Espoo
kirsti.sergejeff@cosyfinland.com
Puh. 040 596 5434
|